tiistai 10. huhtikuuta 2012

TÄNÄÄN PUUTARHASSA

Tuon edellisen postauksen kommenttiin vastauksena ja selvennyksenä kerron, että en minäkään näitä huonekasveja juurikaan hoida. En vaihtele multia, kuin äärimmäisen pakon edessä, kun eivät enää mahdu entiseen ruukkuun. Usein he lurpottavat niin janoisina, etttä sääli iskee, ja silloin on pelastettava heidät. Mulla on tällainen sääntö: Multa on kasveilla sen juurien kiinnittymistä varten, eikä juuria saa turhaan häiritä. Lannoitetta annan silloin tällöin muistessani. Jotkut jopa puhuvat kukittamisesta ;) En osaa kukittaa mitään, ne hoitavat sen puolen ihan itse. Niiden elinpaikan olen kyllä vähän ajatellut. Monet tykkäävät talvella viileästä, ja sen heille suon mahdollisuuksien mukaan. Useimmat huonekasvit siirtyvät kesäksi ulos hoitamaan kesäkukkien virkaa :) En ole pitkiin aikoihin laskenut kasvejani. Muutama vuosi sitten niitä oli n. 300, joista erilaisia orkideoja n. 120 ja mehikasveja ja kaktuksia (ehdottomasti lempikasvejani vaivattomuutensa takia) n. 70. Nyt luku on pienentynyt paljonkin, varmaan puoleen. Orkideat ovat vähentyneet ainakin puoleen, mehikasveja on edelleen paljon, mutta muita huonekasveja olen tarkoituksella vähentänyt.
Varastossa oleva Susan on avannut kukat ja alkaa jo tiputella terälehtiään.

Varastossa myös persikka aloittelee kukintaa.

Ja ulkona tulee kukkia sitä mukaa kun lumi lähtee päältä. Krookukset, jouluruusut ja sensellaiset hätäiset :) tässä talvetähti.
  

1 kommentti:

  1. Mieletön määrä sulla kasveja! Laitas nyt kuvia tänne näytille, jookos.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)