maanantai 24. syyskuuta 2012

JAMES (kissatarina 3)


Edelle laitoin pikkupostauksen, jossa oli pari kuvaa Jameksesta. Aika monessa postauksessa James on täällä vilahdellut, mutta en ole vielä kertonut hänestä. Teen sen nyt. Kuvia löytyy noista aikaisemmista postauksista ;)

Selailin koditttomien kissojen kuvia netissä. Aikaisemmin tein sitä usein, mutta on ollut pakko harventaa, koska niille tekee niin hirveästi mieli antaa koti. Näin kävi myös kesällä 2007. Katselin Pelastetaankoirat-sivulta koiria ja kissoja. Silmiini osui neljän pikkupennun porukka, jotka oli pikkuisina jätetty varjuparkin portaille laatikossa. Löydettäessä pennut olivat olleet vain neljän viikon ikäisiä. Siinä vaiheessa, kun ilmoituksen näin, oli pennut tuotu jo suomeen Tampereelle kotihoitoon. Huusin Ukkoköllinkin katsomaan pentuja. Se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, koska hänkin kiintyi tähän pikku otukseen oitis. Soitin siitä paikasta, olisiko pennuista joku vielä vapaana. Oli kaksi tyttöä, erittäin kauniit tiikeriraitaiset, joista silloin jo näki, että ovat pitkäkarvaisia. Sitten oli kolmijalkainen pikku Aramis, jolta koira oli päässyt puraisemaan jalan. Nuo olivat jo varattuja, ainoastaan tätä Athos-nimistä ei oltu varattu, joten päätimme antaa sille kodin. Pian 2.8.2007 pääsimmekin jo hakemaan Athosta meille. Athos olisi ollut ihan kiva nimi, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen. Mutta olin joskus sanonut, että jos meille vielä poikakissa tulee, niin hän on James. Niin tästä sitten tuli James.

Jameksen ensi kohtaaminen Herra Hermannin kanssa 2.8.2007


Ja tässä hän tutustuu Jorma-koiraan



Ensimmäisenä iltana kun menimme nukkumaan, isäntä otti Jameksen kainaloon ja viereensä. Mutta Jamespa halusi nukkua kasvojen päällä. Tottakai hän sai nulkkua kasvojen päällä, kun oli pikkuinen orpo ressukka. Ja siinä Ukooköllin kasvojen päällä James nukkuu vieläkin. Joka ainoa yö. Se on varsin mukavaa märkinä kura-aikoina, kun James juoksee suoraan ulkoa kasvojen päälle. James ei pelkää märkyyttä yhtään, eikä kiertele kuravellejä. Ja öisinkin hän saattaa käydä ulkona, jos huvittaa. Meillä on ovissa kissanluukut, joista voivat kulkea vapaasti.

James on erittäin läheisriippuvainen ja sosiaalinen. Joka paikassa hän on mukana. Kun menen vessaan, niin James istuu sylissä. Jos James sattuu olemaan kauempana nukkumassa, kun meille tulee vieraita, niin hän ilmestyy oitis kaikkien keskipisteeksi ja pyytää vieraidenkin ihmisten syliin. Eläinlääkärillä käynneissä ei ole hankaluuksia. Hän heittäytyy selälleen tutkimuspöydälle ja ja kurahtaa, että tutkikaa rauhassa. Välillä hän nousee tutkimuspöydälle kahdelle jalalle pukatakseen tohtoria kasvoihin. Stetarilla kuuntelu on vaikeaa, koska kehrää koko ajan valtavasti.

Joskus tuo läheisriippuvuus saattaa tuntua rasittavaltakin. Meillä on ollut aikaisemminkin kissa, joka oli joutunut emosta eroon jo hyvin pienenä. Myös se oli todella kiinni meissä ihmisissä. Olen usein ajatellut, että se johtuisi juuri tuosta, että on liian pienenä erotettu emosta. Olenkin sanonut usein kissan ottajille, että älkää ottako liian pienenä. Helposti kissanpentuja jaellaan jo heti siinä vaiheessa, kun osaavat syödä. Mutta ne eivät todellakaan ole vielä valmiita eroamaan sisaruksista ja emosta siinä vaiheessa. Ihmisen on silloin oltava korvikkeena, eikä siihen saa hermostua ja eristää esim. eri huoneeseen yöksi. Myös tuo imeminen saattaa jatkua koko kissan iän, jos se on liian aikaisin lopetettu.

                                         Kesäisin James toimii puutarhaetsivänä

Ja kuten edellisen viestin kommentissa todettiin, hän tosiaan muistuttaa Irvikissaa, hänellä on hieman kelmimäinen ilme ;) 

Lopuksi: Ole aina iloisella päällä, niinkuin kissa liukkaalla jäällä :-D



Ps. Löysinkin tuolta Pelastetaan koirat-sivustolta vielä tällaiset tekstit. Kopsasin ne tähän ;)
Uros
Suomessa
Kuulumisia kodista 21.8.07
James tässä, moi!
Kirjoitan vähän kuulumisiani. Kävin viime viikolla lääkärisedällä. Hän sormeili minua jokapuolelta ja työnsi
 korvaanikin jotain kylmää torvea ja senjälkeen kaivoi sieltä jollain tikulla. Sitten joku toinen haki tikun ja
 vei jonnekin. Puhuivat jostain rokotuksestakin, mutta minua ei rokotettu, kun kuulin lääkärin sanovan,
 että näytän jo saaneen molemmat rokotukset. Lääkäri koitteli peräpääni nappuloita ja sanoi niistä jotain,
 että ne vois ottaa pois. äiti ja isä höpisivät hetken ja sitten nyökkäilivät. Sitten setä pisti minua.
 Ja minua alkoi yhtäkkiä yököttää ja huimata. Oli aika kenkku olo. Mutta pian en tiennyt mistään mitään.
Kotona heräsin jostain kumman kääreistä. Ja jotain ihan hirveää oli tapahtunut. Minulta oli tullut pissat alle.
 Se tuntui kamalalta. Tunsin jotain outoa hännän alla ja nuolaisin vähän, mutta minua alkoi vielä nukuttaa
ja nukuin paljon. Kun myöhemmin heräsin, minulla oli kova nälkä ja jano ja kun sain syötyä, olo tuli jo paljon
paremmaksi.
Muuten täällä kotona on kivaa. Minä en muista oikeasta äidistäni mitään ja sanonkin näitä ihmisiä äidiksi ja
isäksi. Rakastan heitä tavattomasti. Illalla, kun he istuvat olkkarissa, en tiedä kumman sylissä olisin. Kun olen
äidin sylissä, tuijotan isän kasvoja, ja sitten on pakko mennä pukkaamaan ja hellimään isää. Ja sitten taas kun
olen isän sylissä, niin tuijotan äitiä...
Hermanni-setäkin on tosi kiva. Hän on kovin rauhallinen. Menen usein riehumaan hänen häntänsä kanssa tai
nujuan hänen päällään, eikä hän sano mitään. Joskus hän sentään juoksee kanssani. Omppu-täti sensijaan on
aika tuittupää. Jos yritän häntä leikkiin, niin hän sähisee niin, että minä pelästyn ja kaadun selälleni. Onneksi
ei sentään lyö minua. Mutta kyllä minä Ompunkin vielä lepytän :) Jorma-koira ei tunnu piittaavan minusta
yhtään. Vaikka koitan pomppia ja esittää kaikki hienoimmat hyppyni hänen edessään, ei hän näytä välittävän.
En tiedä, miten saisin hänet kiinnostumaan.
Laitan taas pari kuvaa itsestäni. Yritin sulloutua tuohon purkkiin, mutta en millään mahtunut. Minusta on kiva
mennä kaikenlaisiin kasseihin ja koreihin ja laatikoihin. Onneksi vieressä oli toinen vähän isompi kulho,
jossa sitten usein nukunkin päiväunia.
äiti laittaa mulle joka aamu ja ilta jotain märkää korviin. On kuulemma hiivatulehdus, joka pitää hoitaa...
Mukavaa loppukesää, toivottavasti siskonikin ovat saaneet itselleen rakkaita ihmisiä.... terv. James
-----
Athos, nyt noin 13 viikkoa vanha uros, tuli Tallinnan koiratarhalta kotihoitoon neljän sisaruksensa 
kanssa 04.05.07 neljän viikon ikäisenä. Pentue oli vain heitetty julmasti kadulle, eikä koiratarhan 
henkilökunnalla ollut mahdollisuuksia juottaa pieniä äidinmaidonkorvikkeella tai antaa muutenkaan 
vauvojen vaatimaa erityishuomiota ja hoivaa.
Athos on pentueen suurin ja jykevärakenteisin sekä erikoisimman näköinen mustaharmaa-valkoisine
maskeineen. Athosin turkki on hieman normaalia pidempi ja pörröisempi, poika kantaa häntäänsä ihan selän
päällä niin että hännänpää osoittaa suoraan niskaan. Athos on ollut koko ajan pentueen rohkein ja itsenäisin.
Jo kuuden viikon iässä tämä suuri mies ei pelännyt eikä varonut mitään, juoksi korvat luimussa, häntä
pörhöllä ja selkä kaarella minne mieli teki, välittämättä siitä missä sisarukset hissuttelivat ;) Athos on
pehmentynyt koko ajan, itsesuojeluvaistoakin on onneksi tullut ja nykyään köllöttelee sylissäkin selällään.
Tykkää nukkua Altean kainalossa ja tulee muutenkin hyvin toimeen kissojen sekä koirien kanssa.
Yllätykseksi Athosin felv ja fiv testien ottaminen oli kaikista helpointa sisaruksiin verrattuna.
Athos on hyvin siisti poika, tekee hädät tarkasti ja huolella laatikkoon ja ryntääkin aina laatikolle heti
kun se on siivottu. Athos on todella reipas, leikkisä, utelias, uskalias ja energinen poika joka sopeutuisi
isompaankin laumaan ongelmitta, Athosia ei anneta ainoaksi kissaksi. Pojan lempipuuhaa on juokseminen ja
raejuusto tällä hetkellä suurinta herkkua.







4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kuvasarja "kissa liukkaalla jäällä"!!

    VastaaPoista
  2. Tavattoman komea katti.
    On sulla mukava isäntä, kun antaa Jameksen nukkua naamallaan. Harva mies siihen suostuis :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpö kisuliini ja miten ihmeessä tuossa yhdessä kuvassa on noin vihreät silmät? Ihan mieletön väri :). Suosikkini on silti tuo koirankohtauskuva.

    VastaaPoista
  4. Voi miten upea James!!! Rakastuin oitis häneen. Ihanaa tarinaa hänestä.
    Vaikka en taitaisi tykätä kasvojen päällä nukkumisesta. Ruusa usein nukkuu pääni vieressä kuin lämmittäen ja hoivaten.
    Mutta taas on nähty tässä kuinka sisaruksista on toisilleen seuraa. tämä on jo toinen kerta, että olen ottanut kissasisarukset hoiviini ja hyvällä kokemuksella.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)