maanantai 10. syyskuuta 2012

KAPINALLINEN KUKKAHATTUTÄTI

Jokunen viikko sitten S-liikkeen lehdessä Yh:ssä oli mainos hiiriansasta, johon kehotettiin laittamaaan öljyä, jotta hiiri hukkuisi siihen. Mielestäni tuo ansa on täysin eläinsuojelulain vastainen (tai ei vain mielestäni, vaan oikeasti) Hiiren olisi tarkoitus kamppailla ja yrittää pelastautua öljystä, niin kauan kunnes sen voimat uupuvat ja se hukkuisi. Raivostuin silmittömästi tuon ilmoituksen nähtyäni, ja kiiruhdin siitä paikasta kirjoittamaan S-liikkeelle palautetta. Samalla julkaisin asian muutamassa muussakin paikassa, ja melko runsas joukko lähetti palautetta asiasta. Tänään sain multasormelta tällaisen vastauksen. 

Hei ja kiitos palautteestasi,

Myyntiin ottamamme hiiriansa on aiheuttanut runsaasti mielipahaa asiakkaidemme keskuudessa.
Heti kun palautteita alkoi tulla, aloimme tutkia asiaa, ja totesimme, että öljy-ohje on Suomen eläinsuojelulain vastainen.

Viime viikolla 5.9 teimme päätöksen, että kyseisen tuotteen myynti öljyohjeella lopetetaan välittömästi.
Hiirenpyydystäjää myydään jatkossa non kill -ansana eli ei- tappavana ansana: 
kaikkien nesteiden käyttö ansassa on kielletty, siihen saa laittaa esim. juustoa tai leivänpaloja.
Ansa tulee tarkistaa säännöllisesti vähintään kerran vuorokaudessa, ja mikäli siinä on hiiri, se siirretään astiaa siirtämällä haluttuun paikkaan pois sisätiloista.

Ansan käytöstä on keskusteltu sekä Eviran että SEY:n (Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto), ja molemmat ovat hyväksyneet ansan uuden käyttötavan.

Pahoittelen syvästi öljyansan aiheuttamaa mielipahaa.


8 kommenttia:

  1. Hyvin toimittu! Mitään eläintä ei saa kiduttaa!

    VastaaPoista
  2. Hienoa!!!! Kyllä kannatti kukkahattuilla!

    VastaaPoista
  3. Hyvä että nostit älämölän. Minäkin sen jutun luin, kauhistelin ja unohdin sitten :(
    Tuntemuksen ne on hiirelläkin ja tuo oli kyllä silkkaa raakuutta ja kiduttamista.

    VastaaPoista
  4. Vau, hiirien puolesta puhuminen todella kannatti!

    VastaaPoista
  5. OLETKOS VIELÄ SAANUT TÄTÄ ROMUHAASTETTA. KURKKAA.Jos kiinnostaa postaile.
    Asiaa puhuit. Kiitos ja kivaa uutta päivää.

    VastaaPoista
  6. Hyvä että otit asian hoitaaksesi. Mielestäni tuote olisi vain pitänyt poistaa kokonaan kaupoista. Kuinka moni on niin eläinystävällinen että vie hiiren esim. metsään kun sen voi samantien tappaa tai laittaa sitä öljyä siihen purkkiin? Hyväksyn ainosataan ansat, jotka tappavat hiiren heti ilman kidutusta. Tosin itse en laittaisi ansoja koskaan, hankkisin kissan.

    VastaaPoista
  7. Hyvä, kiitos kun nostit kissan pöydälle!
    En hyväksy ollenkaan tapoja joissa lopetettava eläin joutuu vähänkään kärsimään!

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvä! Minussakin herätti kauhunsekaisia tunteita tuollainen kauhea värkki!

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)