tiistai 13. marraskuuta 2012

TÄTÄ NOSTALGIAA

Kiitos hyvistä vinkeistä edellisessä postauksessa. Edelleen saa kirjoitella. Jos tekisin itselleni, tietäisin heti mitä tekisin. Juuri tuollaisen pöytäkoristeen, mutta ostaakohan sitä kukaan. Jää pian itseni ostettavaksi ;)

Olen täällä aikaisemminkin kertonut kahden edesmenneen sisaruksen jälkeensä jättämistä käsitöistä tuunatuista jutuista. Kuten tästä

Laitan nyt taas tänne yhden tuunauksen. Tyynyn. Meille kulkeutui pinkka sisaruksilta jääneitä lakanoita ja tyynyliinoja. Monet niistä ovat niin hitunaisia ja lähes puhki, että sinällään niitä ei voi käyttää. Tämän tyynyliinan pitsiosan leikkasin heidän tyynyliinastaan. Muuten tein uuden liinan pellavasta. Naisen kasvokuvan tulostin paperille, josta silitin kuvan pellavanpalalle. Kuva on  Tästä "pöytäliinasta" skannattu. Laitoin siihen hieman väriä kuvankäsittelyssä. Ajatelkaa, että joku on osannut säästää tällaisia, kuten nämä lehden sivut. Ne ovat nyt kalliita aarteita ;) Kuvan reunan silkkinauha on myös heidän tähdepussistaan. Se oli valmiiksi sopivan ryppyinen ja kauhtunut. Tuo kuvan yläpuolella oleva pitsinpala on jonkun kauluksen nurkka. Itse kaulus oli risa. Toinen kaulus on jossain vaiheessa joutunut hukkateille. Noi tyynyn nauhat kiersin ruusuiksi (alin kuva). Jotenkin tää on vielä pliisu, jotain lisää kaipaisi, mutta taidot loppui :) Ja sit kuvat ;)





4 kommenttia:

  1. Tykkään hurjasti.. ihanaa että vanhat aarteet säilyy..

    VastaaPoista
  2. Ihanat tyynyt olet tehnyt, eikä kaipaa mitään lisää, ovat täydelliset!
    Miten olet noi pienet ruusut tehnyt (alakuva), ja mistä aineesta, jostain nyöristä vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, tuo yläosa on vanhasta tyynyliinasta leikattu pitseineen. Olen kierittänyt tyynyliinaan kuuluneet solmimisnauhat ruusuiksi. Ne ovat tavallista kanttinauhaa. En raskinut niitäkään leikata pois, niin aikani niitä pyöriteltyäni niistä tuli ruusut ;)

      Poista
  3. Hienot on, ihan valmiit ihailtaviksi!

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)