tiistai 19. helmikuuta 2013

TALVISTA PUUTARHAA

Kuten moni eilen huomasi, niin oli hieman kirkkaampi päivä. Minäkin toiveikkaana menin kameraa ulkoiluttamaan. Mutta eihän tuolla pihalla liion kuvattavaa ole, ellei lintuja kyteksi.

Lunta kyllä taitaa olla jo kutakuinkin tarpeeksi. heh, kuvasta vasta huomasi, että surukuuset ovat kallellaan. Tuolla vasemmalla puolella on pieni aukea, tuulikohan ne on kallistanut. Tästä tullaan meidän pihaan. Ponin oikealla puolella alkaa ruusupolku....

Vähän lähempää. Taustalla näkyy verkotettu alue, jossa kasvaa koristeomenapuita. Kaikki on verkotettava talvella, jotta puput ei pääse nakertamaan. 

Kauriin vasa on peittynyt kokonaan lumeen, emo vain näkyvissä. Kuvassa näkyy muutama tötterö. Näitä on tontilla melkoisesti. Arkoja puita on suojattu noi. En muista mitä näiden alla on. Se tässä puutarhanpidossa on mukavaa, kun jokainen kevät on uusi....ensimmäinen elämässä. Edellisestä kesästä ei muista oikein mitään. Keväällä aina kulkee nenä maassa ja ihmettelee....miiiiikäs tämä on....ei mitään muistikuvaa :)


Joulukuusikossa, missä tosin kasvaa kyllä muitakin puita, on vielä yksi kuusi koristeltuna. Koristeet saavat odottaa kevättä :)



Siivoilin vähän Pikku-Madeiraa. Ikkunan läpi otin kuvat kotia kohti. Madeira valskaa, kun tulee noin pitkiä jääpuikkoja ;)


Ruusupolulla ei nyt kovin kukoista, vain marjat ovat koristeina...
 ...ja portilla keikkuva kristallivalaisin ;)

...kristalleineen...

Esittelenpä vielä yhden perennan. Sinilemmiö, Lithodora diffusa. On kai aika arka näille vyöhykkeille, mutta se on ollut meillä jo muutaman talven yli. Ei se kovin kummoinen ole, vaikka kukat näyttävätkin kuvassa kauniilta :)


Mutta sellaista tänään... Tirskuvaa tiistaita kaikille :)

8 kommenttia:

  1. Hih, tirskuvaa tiistaita sinnekin :-D
    Juu, lumi lumi... otin itsekin tässä lumikiutale ja kidekuvia, mutta eihän niitä jaksa katsella, vaikka kauniita ovatkin. Alkaa kiteet jo pikkuhiljaa ottaa pattiin :-D
    Kevät on tosiaan sellaista aikaa, että koko ajan tekee löytöjä, vaikka sitten samoja joka vuosi, mutta aina yhtä ihmeellisiä ja uusia.

    VastaaPoista
  2. Kaunista on talvellakin ja sinun puutarhasi on upea. Kevättä jo kyllä odotetaan..tule..tule..

    VastaaPoista
  3. Sulla on talvellakin kaunis puutarha!
    Tirskuvaa tiistaita sullekkin!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia... vaikka tuo lumi voisikin jo alkaa sulaa :))

    VastaaPoista
  5. Hyvin kaunis puutarha. Ihanan sinien tuo Sinilemmiö.
    Kohta kevät koittaa....

    VastaaPoista
  6. Vai tirskuvaa ;) Tuo valkoinen päällyste saisi jo riittää, vaikka kuvasi kauniit ovatkin!

    VastaaPoista
  7. Teillä talvikin on kaunis, meillä on vain lunta ja juoksuhautoja :)

    VastaaPoista
  8. Olipa tuuria, että löysin blogisi! Et taida ollenkaan tylsä olla, etkä mörököllikään! Talvinen puutarhasi on niin kaunis, että ihan malttamattomana jään odottamaan, miltä se keväällä alkaakaan näyttää. Noiden edellisten kanssa olen erimieltä lumen suhteen. Ollaan vielä helmikuussa! Antaa lumen olla vielä maaliskuun loppuun. Sen suojassa saavat kasvit nukkua vielä, kunnes huhtikuun aurinko herättelee ensimmäiset tulijat uuteen kevääseen.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)