sunnuntai 13. lokakuuta 2013

PÄÄ TYHJÄNÄ

Hei taas. Nyt on Tylsän pää ihan tyhjä...tai täys...onkohan se sittenkin täys. Työjakson jälkeen on aina vähän tällainen olo. En tiedä onko tyhjä vai täys, mutta ainakin tollo ;) Nyt tulee taas pikku tauko, niin jospa jotain viriäisi taas ;)

Laitan tähän nyt muutaman kuvan viimeviikkoiselta etelän reissulta eli Hesasta. Toiset tykkää, ettei saa sanoa Hesa, että se olis sitten Stadi. No olkoon sitten vaikka Stadi, jos maistuu paremmalta. Helsinkiä en jaksa kirjoittaa, enköskään?

Hietsun hautausmaalla käytiin katsomassa esi-isien hautoja. Ukkelin sukua. Oma sukuni on savossa jossain. Hautausmaalla oli komeat väritys. Saakohan siellä noin iloisen väristä olla, kai vissiin ;)




 Hotell Glo on aika upea -kaukaakin katsottuna

 Bulevardille kävimme saattelemassa tyttäremme.

Nostalgia musiikista ;) En minäkään tuota edellisessä postauksessani esittelemääni kappaletta ole ikinä kuullut kertaakaan radiosta. Tämä kappale sattuu olemaan siskollani, se on jonkun  Gene Pitneyn sinkun toisella puolella. Gene Pitneyn kai tuntee jokikinen ;) Itsekin olin tuon levyn teon aikoihin paperinukeilla leikkivä mukula,en osannut tuollaista kuunnella. Mutta kuullessani sen levyltä tykkäsin siitä. Vähäisellä koulun alaluokilla opitulla engelskalla lauloin sitä vähän miten sattuu :D

Voisinkin ottaa silloin tällöin toistuvaksi tavaksi laittaa tänne jonkun vähemmän soitetun kappaleen menneiltä vuosilta. Hienoa musiikkia on tehty vaikka kuinka paljon, mutta radiossa soivat aina samat. Luulin, että kun  nostalgia kanava tuli, niin saisi kuulla jotain harvemin kuultua, mutta ei. Samat, jotka ovat soineet vuosikymmeniä, niin soivat siellä edelleen. Tätä seuraavaa Redbone-yhtyettäkään ei kuule ikinä, vaikka oli 70-luvulla varsin suosittu. Kappaleet Wovoka, Wounded knee, Witch queen of New Orleans ovat isolle osalle silloin nuoruuttaan eläneistä tuttuja. Mutta onko tämä kenellekään tuttu? Tästä tykkäsin itse ;) 

Speakeasy



8 kommenttia:

  1. 70-luvulla musiikki oli parempaa kuin nykyään, vaikka tämän havainnon olen tehnyt vasta aikuisena. Silloin olin lapsi vasta enkä tällaisia asioita havainnoinut.
    Kyllä kai esi-isät ja sukujen jatkumo on iloinenkin asia. Joissakin kulttuureissa siirtymistä "toiselle puolelle" oikein juhlitaan. Ja miksikäs ei? Vaikka ikävä menneitä lähimmäisiä onkin, niin joitakin asioita voi ajatella myös toiselta kantilta.
    Vai työ vetää tolloksi :-D Pikaista antitolloutumista!

    VastaaPoista
  2. Nuorena tykkäsin käydä hautausmailla (mitä vanhempia sitä parempi) katselemassa muistokirjoituksia, kukkaistutuksia, kirkkoja jne. Toissa kesänä kävin tässä lähimmässä ja todella uudessa. Siellä oli paljon nuorten ja lasten hautoja, tuli paha mieli. Mun sukulaiset ovat haudattu ympäri Suomea ja en ole niillä haudoilla varmaan koskaan käynyt.

    Töissä kuuntelen sitä Nostalgia asemaa. Kyllä siellä joskus jotain erikoisempaakin soitetaan. Mieskin innostui siitä ja viritti autoradioon aseman. Viikonloppu meni vikkelään ja vähän tollo olo tässä on itselläkin syystä tai toisesta! :)

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat olet ottanut Hesasta..
    Hautausmaat ovat kauniita. Siellä on rauhallista kävellä.
    Suomessa käydessä käymme aina Loviisan hautausmaalla jossa lepää isäni ja pikkuveljeni, sekä
    Karhulan, Metsäkuman hautausmaalla siellä lepää Äitini, isäpioleni ja isoveljeni.
    Voimis sinulle♥

    VastaaPoista
  4. Vanhat hautausmaat ovat monet niin kauniita. Hautakivet ovat niin erikoisen hienoja, jos ovat oikein vanhoja.
    Hienoja kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
  5. Leikin lapsena usin hautausmaalla:)
    Ja minä espoolainen sanon kyllä Hesa, en ole stadilainen! Sitäpaitsi en käy siellä kovinkaan usein huvittelu tai ostosmatkoilla, kun kaikki löytyy Espoostakin:) Hietsussa kävin viimeksi katsomassa Kekkosen hautaa, koska vanhempani halusivat käydä siellä.
    Mutta mukavaa lomailua, anna vaan pään nollautua,niin minäkin annan:) Mahtuu taas uutta ja ihmeelistä!

    VastaaPoista
  6. Minäkin tykkään kävellä hautausmaalla ihailen siellä kukkasista ja lueskelen nimiä ja syntymä ja
    kuoliin päiviä. kivoja kuvia hesasta:)

    VastaaPoista
  7. Mikä siinä onkin, mieki tykkään hautaausmailla käydä ja kirkkoja katsella. Vanhoilla hautausmailla on kauniita patsaita ja muistomerkkejä. Viimeviikolla kävin laittamassa isäni ja hänen vanhempien haudalle kanervat. Kauniita on kuvasi jälleen :)

    VastaaPoista
  8. Viime viikolla ajoin Hietsun ohi autolla ja kaula pitkänä yritin kurkkia upeaa väriloistoa. Hienoa, että kävit sitä ihan henkilökohtaisesti katsomassa ja kuvaamassa. Minä puhun aina Hesasta, mutta en olekaan stadilainen. Nuorena Hesa oli paikka, jossa oli kaikki, mutta nykyisin sinne tulee lähdettyä aika harvoin. Sitten kun menee, ihmettelee, miksei tule käydyksi useamminkin. Ja kyllä, minustakin 70-luvulla tehtiin paljon parempaa musiikkia. Vaikka onneksi nämä nuoret suomalaiset naisartistit ovat kyllä aika lahjakkaita.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)