maanantai 16. maaliskuuta 2015

JOULUSTA KEVÄÄSEEN

Hei taas!

Kiva kun noin runsaasti on osallistuttu arvontaan, laitan sinne vielä yhden siemenpussin mukaan. Lisään sen sinne kunhan ehdin etsiä kuvan;)

Tänään: Sain ystävältä viestin, että mahtava siivouspäivä tänään. siis siivouspäivä. Vinoillessaan vinkkasi, kun tiesi, miten ahkera siivooja olen ;)  Ja jonkun aikaa sitten käydessään näki, että tarvetta olisi . Vastasin sitten, että joo, ja senjälkeen leivon ja teen ruokaa ja pesen pyykkiä. Olen niin kotoinen muari, että....

No kyllähän sen tietää, että tosin kävi. en millään ilveellä viitsi sisällä siivoilla, pölisköön vaikka kuinka. Sentään vielä henki kulkee pölyn seassa.

Mutta etukuistilla intouduin kyllä siivoamaan joulun pois. Heh, joulun. No en kuitenkaan ihan kaikkea vieläkään. Mutta ikkunapeilille laitoin uutta ilmettä. Tähän asti siinä vetivät talvitytöt kelkasssa joulukuusta ja porokin oli katselemassa. Nyt tuli tällainen. (tämäkin into on kyllä tuon arvonnassa olevan kirjan aiheuttamaa)


Ja kynttilälyhtyihin laitoinkin pajunkissoja


              Nuo siivoiltuani, lähdinkin siivoilemaan pihaa. Ohhoh, tuollahan on viime syksynä hukkunut   istutuslapio. Nyt on taas hukkuneet ja löytyneet tasapainossa, nimittäin hukkasin jo yhdet hanskat ;)

Päästin vähän jouluruusuja hengittelemään kevätilmaa. Otin styroxlaatikot pois päältä. 

           senhän arvaa, että muutakin käyttöä niille on ;)

           Katselin ja ihastelin noita ikivihreitä. Niitä on loppujen lopuksi tosi paljon. Kuinkahan paljon            kertyisi, jos tekisi luettelon. Jaksankohan joskus tehdä?

 Monet rikot ovat ikivihreitä, vai onko ainavihanta oikeampi termi?
 Tämä on lumiratamo, viimekesäinen hankinta.



           Kärpänen touhusi talventähdellä....oli tosi keväistä.

Vielä on pariksi päiväksi luvattu aurinkoa, naatiskellaan. Juuri sopivasti mulla on vapaat ;) Ei muuta kuin mukavaa keväistä oloa teille kaikille!



14 kommenttia:

  1. Nautinnollisia vapaita sinne :))

    VastaaPoista
  2. Kevättä ilmassa sielläkin! Kauniin värinen jouluruusu sinulla aloittelemassa kukintaa!
    Oikein leppoisia vapaapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia! Minulla on samanlainen filosofia ollut näinä aurinkoisina päivinä. Ihan sama, jos sisällä tulee villakoiria vastaan (olkoonkin, että isommille voisi jo keksiä nimet...). Kun kerran aurinko paistaa, niin siitä pitää nauttia koko rahan edestä ulkosalla. :) Ihan muuten vasta eilen minäkin nappasin joulukranssin pois ulko-ovesta ja pistin vähän narsisseja ovenpieleen... Mutta hei, me ollaan sentään Hämeessä... ;)

    VastaaPoista
  4. Mahtavasti ajoitetut vapaat! Voi miten ihana tuo James <3

    VastaaPoista
  5. Mukavia vapaapäiviä! Pirteän raikas tuo uusi banneri.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on keväistä ja eloista :) Mun puutarhassa ei elä vielä mikään :(

    VastaaPoista
  7. Oikein kivoja vapaita sulle! Kaunis uusi banneri :)

    VastaaPoista
  8. No ompas keväisen näköistä. Meillä on kaikki vielä paksun lumi- ja jääkerroksen alla.

    VastaaPoista
  9. Tuo James saa aina niin hyvälle tuulelle, hassu kissa, ihanat ilmeet! Keväthurma on tainnut ladata pattereita...

    VastaaPoista
  10. Ensi vuonna yritän muistaa suojata vähän jouluruusuja vaikka kyllä nuo ovat ilmankin kasvuun lähteneet. James sai mukavan varpaidenlämmittimen. Nyt pitäisi päästää lampaat laitumelle, pääsiäistä juhlistamaan.

    VastaaPoista
  11. Pikkuisen siistausinspiksen sait, mutta onhan toki näillä ilmoilla ulkosalla mukavmapi touhuta, kuin neljän seinän sisällä. Ne kerkiää sitten aikanaan.
    Aika hienoa, puutarhasi viheriöi jo nyt. Pajunkissojakin olet kerännyt.
    Vapaasi osuivat aurinkopäiville.

    VastaaPoista
  12. Niin kauniin keväistä siellä on jo!
    Ihania vapaapäiviä sulle sinne!

    VastaaPoista
  13. Niin on nättiä ja keväistä. Nuo pajunkissat saa kevätmielen täysin valtaan. Ihana talvipiilo sillä sinun istutuslapiollasi. On poloinen halunnut kokea Suomen talven ihan konkreettisesti. Ähäskutti, löytyipä.
    Supersöpöt munankuorivaunut olet askarrellut edelliseen postukseen.
    Kivoja vapaapäiviä sinulle.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)