torstai 14. toukokuuta 2015

PIHA SUUNNITTELEE ITSEÄÄN

 Hei teille jälleen,
Laitoin tuolla edellä kuvan tämänkesäisestä myllerryspaikasta. Paikasta, josta kasvihuone siirtyi toiseen paikkaan ja tilalle tuli tyhjyys. Nyt tyhjyys on alkanut pikkuhiljaa täyttyä, kun olen siirrellyt ahtaudessa kasvavia kasveja siihen. Olen aiemminkin kertonut, että tämän talon ympärys on kovin kivinen, mihin vain lapion iskee, niin kolahtaa. Se määrää aikalailla istutusten paikkoja ym. Nyt tuosta kaivaessa löytyi suuri kivilohkare, niin suuri, että sitä piti etanadynamiitilla pienentää. Se tuli kivasti tilantäytöksi, koska näin suuri paikka olisi ollut tosi tylsä pelkillä perennoilla täytettynä. Kivi siis käännettiin pystyyn. Edellisen sateisen päivän aikana siihen oli lentänyt jokin lintu ja saanut vielä poikasenkin. Hyvin oli lintu valinnut laskeutumiskohteensa, kyllähän kivi oli hieman pelkistetty ja alaston ilman heitä. Oikeesti nämä linnut ovat Ukkoköllin munimia ;)




Sama kohta viime kesänä, kun siinä oli vielä kasvihuone

 Toisessa paikassa on myös pystyyn nostettu kivi. Siitä tuli vuori, jonka huipulla on talo.

 GreenCare muisti Mörököllejäkin :) Saimme paketin erilaisia GreenCare tuotteita kokeiltavaksi. Odottelen parempaa säätä, jolloin voi ulkona vaihdella pelakuille ja verenpisaroille uudet GC mullat. Myös muut kesäkukat ovat vielä odottamassa Pikku-Madeiralla ulospääsyä ja istuttamista heille kuuluville paikoille :) Tänään laitoin GC kesäpallo- lannoitepalloja Bougainvillealle. Kesän aikana saamme seurata, miten Ville kukoistaa. Tulen ajan mittaan postailemaan GC käytöstäni. Tämähän ei toki ole meille uutta, sillä jo muutaman vuoden olemme käyttäneet CG:a perennaistutuksissa, kasvihuoneessa ja Rhodoilla.


Metrin verran Puutarhaetsivää. Hän käyttää hyödykseen sateiset päivät. Kerää voimia tulevaan ;)

Kivaa tätä päivää, minä lähden leffaan katsomaan Rosvoloita ;)

18 kommenttia:

  1. Tosi hyvät paikat kiville. Tykkään kun ne on osittäin upotettu, eivätkä törötä maan pinnalla. Ihan kuin olisivat olleet vaikka kuinka pitkään. Ja GC:lla mennään täälläkin. Olen kolmisen vuotta käyttänyt ainoastaan niitä tuotteita ja olen ollut tosi tyytyväinen.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kivet, kyllä niillä saa ilmettä puutarhaan ja näköjään sopivia laskeutumispaikkoja tipuille ;-)
    Oh James ♥

    VastaaPoista
  3. Komea kivi! Ilman muuta esille :)

    VastaaPoista
  4. Tässähän on kaunis piha. Ihana tuo kivi lintuineen.

    VastaaPoista
  5. Ah, miten upeita kiviä. Erinomaisia laskeutumipaikkoja, kuten jotkut ovat jo ehtineet käytännössä todetakin.

    VastaaPoista
  6. Upeita kiviä. Kivet ovat niin kauniita puutarhassa. Minullekin tuli GC-tuotteita, hieno juttu. Minä kävin katsomassa Rosvolat-elokuvan ensi-illassa. Se on kuvattu täällä Pohjois-Karjalassa, eli paljon oli minulle tuttuja maisemia. Mukavaa helatorstain ehtoota!

    VastaaPoista
  7. Puutarhaetsivän ei pitäisi näytellä noin muhkeita mahakarvoja, tekee mieli upottaa sormet heti sinne! No, voimia puutarhakoitoksiin teille kaikille ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kauniit näkymät, kivet käyvät hyvin sekaan! Tykkään kovasti tuosta liuskekivipolusta:)

    VastaaPoista
  9. Pystyyn nostetut kivet ovat kivoja, minäkin harrastan niitä. Eikö hullumman näköiset linnut ollenkaan siihen istahtaneet!

    VastaaPoista
  10. Onpa Ukkokölli etevä munimaan! Minäkin tykkään kivistä oikeissa paikoissa ;)

    VastaaPoista
  11. Hieno kivi ja hienot linnut. Kyllä teidän puutarhanne uudistuu upeasti.

    VastaaPoista
  12. Niin upea näkymä tuossa ylimmässä kuvassa ja todellisen aarrekiven olette löytäneet. Ei ihme, että linnut saapuivat kivelle puutarhan kauneutta ihastelemaan =)

    VastaaPoista
  13. Teidän piha on näyttänyt ja tulee näyttämään suorastaan satupuutarhalta. En ihmettele yhtään innostusta myllätä, kun tulos on tuon näköinen.

    VastaaPoista
  14. Satu puutarha tulee mullakin mielikuviin Sun komiasta miljööstäsi☺
    Nuo edellisen postauksen kukat todella upeita ☺

    VastaaPoista
  15. Siellä kevät sipsuttaa jo puutarhassasi.Mukavan näköistä.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)