keskiviikko 30. syyskuuta 2015

SUUNNITELMISSA

Hellurei!
 Kiitos kaikille blogissani vierailleille ja toinen iso kiitos kommenteista. Minnan kommentista sain jonkin sorttisen pääähänpistoksentapasen. Noita uima-allasta halajavia on aina jonkin verran, niin jospa tekisin jutun koko altaan historiasta, niin tulisi ilmi monenlaista. Se ei kuitenkaan ole ihan nopeasti tehty, siitä saattaisi tulla jopa moniosainen. Allashan on saanut alkunsa jo 80-luvun loppupuolella. Minun on kuvattava paperikuvia, joita siltä ajalta löytyy ja yritettävä muistella monenlaista. Mutta onpahan tässä ensi kevääseen aikaa ;)
Ja kaikkiahan tällainen ei tietenkään jaksa kiinnostaa himpun vertaa, mutta ehkäpä tarina avittaisi jotakuta jonkun asian kanssa pähkäillessä, kokemusta on tullut monenlaisista asioista :)

Nyt ei oikein mitään ihmeitä kerrottavia olekaan, joten lykkään tänne vain muutamia kukkaiskuvia. Nättejä syyskuvia ei ole tullut nyt napsittuakaan, jospa ehkä joskus myöhemmin tai sitten ei.

             Sinisarjat kukkivat tänä mennennä kesänä erityisen paljon. Tässä vielä yksi kuva. Otin kyllä juurakot jo ylös maasta, mutta yhden jätin ruukkuun kukkimaan.
          Konnanlilja, Tricyrtis hirta. Sekin onneksi ehti kukkaan. Ja näyttäisi tulevan vielä monia kukkia ;)
            Tällainen syysleimu variegata. Kuva oli niin epäselvä söherö, että otin vähän värejä pois
       Tammihortensia
   Keväällä siirsin syyskimikin pihan lämpimämmälle ja aurinkoisemmalle puolelle. Ja jo vain auttoi. Nyt ehti hyvin kukkia ;)
      Jotkut ruusutkin jaksavat. William Baffin köynnösruusu tässä. Perennial blue ja Mozart ovat tehneet vielä nuppujakin.
    Köynnösukonhattu
   Leimuja on tullut monenvärisiä
     Ja syrikkäkin jaksaa vielä kukkia, kuinkahan pitkään?
    Lilakonnanyrtti, takanaan Dorianvillakon siemenhahtuvia
    Punalehtiruusu on koristellut itsensä punaisilla marjoilla
               Syyshohdekukka, Helenium autumnale. Tämä laji kukkii viimeisenä
           Ja tätä kasvia olen saanut huomata kaihdettavan jostain syystä. Kaikin puolin mukava kasvi, ei ole mitään syytä kaihtaa ;)

Ja lummelammikossahan kukkii vielä joitakin lumpeita....illan viime valonsäteet

            Syysmyrkkyliljoja, alastonimpejä
    Lopuksi vielä iltahämykuva tulotieltä. Valaisijana jalava.
   Iloista loppuviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Ihania kukkijoita! Voi kun kimikki onkin kaunis. Minulla se ei ikinä kuki, kun peurat syövät.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä olisikin mahtavaa kuulla kokemuksistasi ja lammikkonne vaiheista. Varmasti moni tarhuri painii vesiaiheeseen liittyvien kysymysten kanssa. Huikeita kuvia muuten oletkin näpsinyt, nyt on kyllä ensi keväänä siirrettävä tuo omakin kimikki!

    VastaaPoista
  3. Sinisarja on minullakin kukkinut tosi pitkään, mutta kukkavanoja on tosin vain kolme. Pitäisikin, joskus kokeilla penkissä kasvatusta. Nyt sinisarja on minulla ruukussa kasvamassa. Onpa kaunis tuo William Baffin.

    VastaaPoista
  4. Pitää kans kokeella ottaa pala syyskimikistä ja istuttaa se aurinkoosempahan paikkahan. Kerkiääs tosiaanki paremmi kukkahan.

    VastaaPoista
  5. Minun sinisarjani onkin valkosarja ja se aloitti kukinnan tosi myöhään, ruukuissa ne minulla ovat ja nyt viikonloppuna ne pitää vidä kylmältä ja sateelta suojaan.
    Kauniisti vielä moni kukka sinulla kukoistaa ja olen samaa mieltä tuosta kultapiiskusta, kaunis.

    VastaaPoista
  6. Kyllä täällä sinun blogissasi voi viettää aikaa vaikka kuinka kauan. Ihania kuvia ihanasta puutarhasta!

    /Anja

    VastaaPoista
  7. Tammihortensiaa etsin kesällä taimistoilta. Raision kukkatalossa oli jäljellä yksi, mutta niin huonon näköinen taimi etten ostanut.

    VastaaPoista
  8. Voi hyvänen aika, miten puutarhassasi vielä kukkii. Syksyn merkkejä ei edes näy, paitsi punalehtiruusun marjakoristelut.

    VastaaPoista
  9. Kyllä on taas kaunista ja kukkijoitakin vielä riittää.

    VastaaPoista
  10. Kultapiiskuhan on oikein kaunis. Oli omassa hääkuvassani taustalla : ) Kauniita ovat muutkin ja hyvin kuvattu.

    VastaaPoista
  11. Kultapiiskuhan on oikein kaunis. Oli omassa hääkuvassani taustalla : ) Kauniita ovat muutkin ja hyvin kuvattu.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)