keskiviikko 30. joulukuuta 2015

VUODEN VIIMEINEN PUUTARHATYÖPÄIVÄ

Heippa,
eilen ja tänään olikin melko mukava päivät säiden suhteen....tai oikeistaan tosi mukavat :) Tuli tehtyä syksyllä kevättä varten jätettyjä pihahommia. Katkoin pois perennoja, joiden piti jäädä talveksi pystyyn. Mutta kun marraskuussa tullut lumitaakka painoikin ne poikki ja kumoon, niin joutivat jo pois.

Tänään sitten jatkoin haravoinnilla. Haravoin viime aikojen risuja pois polttokasalle. Voi mahoton, että niitä oli.

Siellä niitä vielä töröttää. Lapiokin on jäänyt syyshommista pystyyn maahan. Olen kai jotain siitä kaivanut ;) Ei lähtenyt enää irti. Noooo, siinäpähän pysyy tallessa kevääseen ja on valmiina maahan polkaistavaksi.
    Iltapäivällä aurinko oli jo laskemassa. Mutta minusta oli kyllä melko paljon valoisampi päivä (mieli)kuin aikoihin :D
     Laskevan auringon talo, grillikatos ;)

Tämä oli viimeinen postaukseni tänä vuonna. Vuodenvaihteen vietän tietenkin töissä, kun kerran sellainen mahdollisuus on :) Toivotan kaikille oikein mukavaa vuodenvaihdetta antoisaa , kaikin puolin onnellista ja tervettä tulevaa vuotta. Tapaamisiin ensi vuonna :)

31 kommenttia:

  1. Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle! Heh, ihanaa että joltain muultakin "unohtuu" puutarhakamppeita pitkin pihaa... No, siinäpä on sitten lapio heti keväällä valmiina! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta 2016 myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihana auringonlasku. Iloista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Oletpa ollut ahkerana, tuo kaikkihan työmäärä on kevään kiireistä pois. Meillä myös nautittiin kauniista säästä ja kaadettiin hieman risua isompaa puuta tulevan vaahterametsän tieltä. Voi voi, miten villisti suunnitelmat taas etenevät. En tiedä onko toiveajattelua, mutta olin myös huomaavinani, että jo hetken pidempään aurinko viihtyy puutarhassa. Ruusunmekko-blogissani on sinulle Toive, unelma ja lupaus vuodelle 2016 -haaste, mukavaa jos vastaisit siihen. Ihanan tunnelmallista ja onnellista uutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos samoin sinulle! Mukavan postauksen myötä. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos samoin sinulle! Sinne uuteen puutarhavuoteen ei enää pitkä matka olekaan, siis tapaamisiin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle myös hyvää uutta- Vuotta. ♥

    VastaaPoista
  10. Aivan selevästi päivä on jo pirenny. Hyvät uuret vuaret!

    VastaaPoista
  11. Hyvää uutta vuotta Sinulle ja toivotaa vuodelta kunnon kukka-ja kasvuvuotta.

    VastaaPoista
  12. Hyvää uutta vuotta 2016! Tuokoon se kauniita kukkia pihaasi ja sopivan lämpimiä kelejä.

    VastaaPoista
  13. Ilmanko sun puutarha on niin upea, kun paiskit hommia siellä vuoden ympäri! Onnellista vuoden vaihdetta ja uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Hyvää vuodenvaihdetta myös sinulle!

    VastaaPoista
  15. Sujuvaa vuodenvaihtumista töiden lomassa ja hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  16. Onnekasta Uutta Vuotta Sinullekin ♥

    VastaaPoista
  17. Oikein hyvää ja puuhakasta uutta vuotta Sinulle ja terveyttä kanssa oikein roppakaupalla! Rapsutukset kissoille myös!

    VastaaPoista
  18. Siis tapaamisiin. Hyvää vuoden vaihdetta ja työrupeamaa.

    VastaaPoista
  19. KIITOS,Oikein Hyvää ja Onnellista,työntäyteistä Uutta Vuotta sinulle!!!

    VastaaPoista
  20. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  21. Iloista, antoisaa ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  22. Vehreää ja kasvavaa vuotta 2016 myös sinulle! Kyllä se kevät lapion irrottaa - pikemminkin kuin nyt tuntuu!

    Sini K.
    Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)