torstai 4. elokuuta 2016

KUULUMISIA

Hei taas!  
Viime aikoina meillä on ollut kesälomalaisia. Lapsenlapset ovat olleet pitempiä aikoja mummilla, kun päiväkoti ja koulu eivät ole vielä alkaneet, mutta vanhempien työt ovat. 

 Siinä samalla vietti Helmi-koirakin meillä useita päiviä. Ei tarvinnut hänenkään olla yksin kotona. Minusta on tosi kiva, että saan pitää Helmiä välillä, mulla on loputon koiran ikävä, mutta silti pidän pääni, vaikka kuinka kärsisin koiranikävää. En kestä sitä menetystä enää yhtään kertaa.
 
   Tänä kesänä ovat kukoistaneet erityisen hienosti nuo ihan luonnon rantakukat. Nyt vasta viimepäivien sateet ovat piiskanneet terälehtiä pois. Rantakukka on tosi hyvä puutarhassa. Komea ja tanakka, ei tarvitse tukea :)


    Ei tullut kohdalle paha ilma, ohi meni. Pihalta sain katsella.
    Tänä kesänä kukkii ekaa kertaa Digitalis ferruginea, yritän levittää. Saisi tulla suureksi pehkoksi. Yritän hamuta lisää noita perenna sormustinkukkia, niitä on niin mahdottoman upeita.

Ensi sunnuntaihan on jälleen Avointen puutarhojen päivä. Meidänkin työleiriimme on portit avoinna, jos halua tutustua. On nyt neljännen ja kenties viimeisen kerran. Nyt meinasi käydä huonosti, kun jo lupautuneet apujoukot joutuivatkin perumaan kohdalle sattuneiden välttämättömien tapahtumien vuoksi. Noooo, kyllä tästä selvitään :) Tietoa työleiristämme löytyy TÄÄLTÄ
    Tervetuloa, mikäli mahdollista!!!

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua :)

23 kommenttia:

  1. Olisi hieno tulla uudestaan. Harmi, etten nyt pääse. Niin upea ja laaja on teidän työleirinne.

    VastaaPoista
  2. Teillä on kyllä niin mahtavan upea ISO puutarha ,että olisi kiva vierailla siellä ihastelemassa, nähtävää olisi paljon mutta,mutta...harmi,kun matka on liian pitkä.Mukavaa puutarhapäivää ja ihastelijoita tulkoon paljon =)

    VastaaPoista
  3. Tulisin viivana, jos asuusin likempänä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuulumiset ja kaunis Helmi!
    Toivottavasti puutarhapäivänä on hyvä sää, me mennään sunnuntaina kummipojan rippijuhliin - aurinko ois ihan mukava "seuralainen" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt laskin ihan väärin päivät... juhlat onki vasta 13.pv - huoh... onneksi palaan huomenna arjen rytmiin ;)

      Poista
  5. Jännä digitailis - enkä ollut kuullutkaan moisesta. Pitää googlettaa lisää! Tuommoinen koiravieras olisi aivan ihana - mullakin on koiraikävää, jota olen paikannut seitsemällä kissalla. Luopumisen tuska on vain niin kova, mutta luulen kuitenkin joskus hankkivani koirakaverin. Nyt se ei vielä käy.

    VastaaPoista
  6. Kaunis puutarhasi kukoistaa upeasti.
    Minullakin on mopsikuume, mutta mieheni ei anna hankkia koiraa. Meilläkin suuri suru kahden koiran menetyksestä estää mopsini.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo puutarhanne ♥. Komea on vahti ♥

    VastaaPoista
  8. Eilen juuri ihailin omaa rantakukkapuskaani ja ylistin sen tanakkuutta ja varmuutta. Ei kai nyt kuitenkaan viimeistä kertaa Avoimissa? Teidän puutarhanne on yksi upeimpia ja suosituimpia kohteita ja niin antoisa.

    VastaaPoista
  9. Kaunista on puutarhassasi. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  10. On niin kovin kaunista puutarhassasi ,tulisin mielelläni..tuo matka jarruna !!

    VastaaPoista
  11. Upean rehevää ja kukkaisaa on pihallasi. Mahdottaman upea tuo purosi.

    VastaaPoista
  12. Helmi on todella kaunis koira! Rantakukat ovat yksiä minunkin suosikeistani. :)

    VastaaPoista
  13. Puutarhassanne on kauniita kukkia ja hienoja yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  14. Mä en ole tajunnut, että tuo digitalis on Perenna! Mukavaa puutarhapäivää teille, teidän puutarha on yksi ylitse muiden ❤

    VastaaPoista
  15. Aivan huippu ihana puutarha, tuo puro ja kaikki, aah.
    Saman päätöksen teimme mekin, ei koskaan enää yhtään hautaa tuonne saunan taakse, vaikka koirat ovatkin niin ihania, onneksi kavereilla on hellittäviä

    VastaaPoista
  16. Mukavaa avointen päivää teille!

    VastaaPoista
  17. Sinulla on kyllä niin upea puutarha, että kyllä sitä kelpaa esitelläkin. Mukavaa puutarhapäivää tv Liisa

    VastaaPoista
  18. Niin kaunis puutarha on sulla siellä, toooosi kaunis!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, että saat joskus hoitaa koiraa. Jospa se helpottaa oloasi.
    Puutarhasi on kyllä mykistävän kaunis näin kuvissakin nähtynä.

    VastaaPoista
  20. Minäkin kävin ihanassa pihassasi! Parasta olivat vesiaiheet ja hauskat keramiikkaesineet pitkin pihaa. Yhden pienen esineen sinulta ostinkin omaan pihaani. Liikuttavinta on eläinten hautausmaa.

    VastaaPoista
  21. Komea Helmi. Voi voi, ei uskalla edes ajatella lemmikin menetystä...
    Toivottavasti Avoimet ovet sujui hyvin. Pihallasi on niin kaunista, kelpaa sinne tulla ihailemaan.

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)