maanantai 27. helmikuuta 2012

SURUSTA JA KEVÄÄSTÄ

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ja "osaaottaneille"
 Oli jostain syystä pakko kirjoittaa ja kertoa. Kirjoittaessaan voi vollottaa vaikka kuinka. Jos olisi ollut webbikamera käytössä, katsojat olisi varmaankin ennemminkin nauraneet surulleni. Pyyhin silmiäni ja vedin leualla poskia alemmas, että silmät näkisivät edes vähän näppistä. Missään ei pysty puhumalla kertomaan, koska poruksi menee. Jouduin soittamaan lauantaina töihin, että myöhästyn vähän. Kokosin itseäni ja keskityin, että pystyn sanomaan vain nuo muutamat sanat, että myöhästyn. No jo purskahdin ulvomaan, kun kuulin vain työkaverin äänen. Sain just ja just sanottua kuitenkin asiani, mutta en mitään muuta.

Mutta nyt tuo asia saa jäädä muistojen joukkoon. Jossain vaiheessa suru helpottaa.

Palatkaamme ilahduttavimpien kevätkukkien pariin. Vielä voi kirjoitella omia mieltymyksiään, jos ei ole vielä kirjoittanut ;)

Laitanpa tähän vielä pari kuvaa luonnon kevätkukkijoista. Kuuluvat aikaisimpien joukkoon. Kukkivat suurinpiirtein samoihin aikoihin sinivuokot. Itse en osaa mitään ylivoimaisesti ilahduttavinta sanoa, mutta tuo Kylmänkukka ei kylläkään kylmäksi jätä. sitä tulee lähdettyä katsomaan pitkänkin matkan päähän :)

Ekassa kuvassa Pystykiurunkannus. Tämän Corydalis- suvun lajeista on muutamana viime vuonna tullut puutarhojen halutuimpia kasveja, ja niitä tilaillaan sitten sieltä ja täältä eri sinisen, punaisen, valkoisen sekä keltaisen sävyisinä. Tämä on siis kuitenkin ihan Suomen luonnossa kasvava.

2 kommenttia:

  1. Kevät on lähellä kukkasineen antaen lohtua kaipaukseen!Muutama vuosi sitten oli sama tilanne itsellänikin! Aika parantaa ja unhoituttaa surun , mieleen palaa ne kaikki yhteiset retket ja ilon hetket! Sinulle voimia ja kevään odotusta toivottaen Tapsu!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kiurunkannus ja kylmänkukka minullakin molemmat
    kunhan häipyy lumi päältä pois Voimia Sinulle suruun

    VastaaPoista

Kiitän vierailustasi ja kommentistasi jo etukäteen. Ilahduttavaa, että jaksoit kommentoida :)